PunaMusta Media -konserni on kuulunut vuodesta 2020 Työterveyslaitoksen koordinoimaan Nolla tapaturmaa -foorumiin, jonka tavoitteena on työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin jatkuva parantaminen sekä hyvien käytäntöjen levittäminen.
Nolliksen jäsenyrityksiä yhdistää niin sanottu Nolla-ajattelutapa, jonka mukaan kaikki tapaturmat ovat estettävissä. Se tarkoittaa sitoutumista ja päättäväistä suhtautumista työturvallisuuden sekä työhyvinvoinnin kehittämiseen. Tapaturmien välttämisen lisäksi Nolliksen mukaisia tavoitteita ovat esimerkiksi Nollatoleranssi kiusaamiselle, Nolla työuupumustapausta ja Nolla työturvallisuudesta tietämätöntä esimiestä ja työntekijää.
PunaMusta Media sai ensimmäisen vahvistetun Nollis-luokituksensa keväällä 2022. Luokitus oli TASO III – suuntana maailman kärki. Luokituksen myöntäminen edellyttää useamman mittarin tavoitteiden toteutumista, kuten mm. tapaturmataajuuden ja tapaturmapoissaolotaajuuden riittävää tasoa tai niiden laskemista edellisestä vuodesta vähintään kymmenellä prosentilla.
– Tuotannossamme työsuojelu, vaaratilanteiden ennakointi ja niiden ennaltaehkäisy ovat osa jatkuvaa toimintaa. Turvallisuushavainnoista tehtyjen ilmoitusten määrä on vähintään kaksinkertaistunut joka vuosi alkaen vuodesta 2019. Ja vaikka tavoite on kova, olemme hyvää vauhtia tekemässä samaa vuonna 2023. Myös turvakävelyiden määrässä olemme menossa kirkkaaseen ennätykseen, kertoo PunaMustan työturvallisuuspäällikkö Kari-Pekka Turunen.
Konsernin turvallisuutta parannetaan jatkuvasti ja tietoa työturvallisuuden tilasta ja kehityksestä jaetaan viikoittain kaikille. Esimiehiä ja työsuojeluhenkilöstöä koulutetaan työturvallisuuteen liittyvissä asioissa säännöllisesti. Vuonna 2022 työturvallisuuskortin suoritti 70 % toimihenkilöistä ja lisäksi on ollut koulutusta muun muassa esihenkilön työsuojeluvastuusta, työsuojelun peruskursseja sekä webinaareja työsuojelun eri aiheista.
– Nollaan tapaturmaan emme konsernissa valitettavasti vielä tänä vuonna pääse, mutta yhä useampi konsernimme yksikkö saavuttaa, ja on jo saavuttanut, täyden 12 kuukauden jakson ilman poissaoloon johtanutta työtapaturmaa, Turunen summaa.
Yksi merkkipaalu saavutettiin toukokuussa, kun Joensuun toimipaikassamme saavutettiin 365 päivää ilman tapaturmia.
Työturvallisuus on osa vastuullisuustyötämme. Tutustu konsernimme vastuullisuusraporttiin täältä.