Referenssit

KIPA Kirjakaupat luottaa PunaMustan taitto- ja painopalveluihin

KIPA Kirjakaupat on suomalainen kirjakauppaosuuskunta, johon kuuluu 23 itsenäisen kirjakauppiaan ylläpitämää myymälää eri puolilla Suomea. Vaikka jokainen kirjakauppa on paikallisen kauppiaan näköinen, tarjoaa osuuskunta jäsenilleen kattavaa tukea erilaisten markkinointimateriaalien avulla. Kirjakauppaosuuskunnan tavoitteena onkin helpottaa kauppiaiden elämää, jotta he voivat keskittyä olennaiseen – asiakaspalveluun ja myyntityöhön.

Sesongeittain räätälöidyt markkinointimateriaalit luovat pohjan kauppojen markkinoinnille

Yksi KIPA Kirjakauppojen tärkeimmistä markkinointimateriaaleista on neljä kertaa vuodessa julkaistava painettu kuvasto, jonka taitto- ja painotyöstä PunaMusta huolehtii. Jokainen kuvasto mukautuu eri sesonkien teemoihin – esimerkiksi jouluna painotetaan kirjojen lisäksi perinteisiä lahjatavaroita, kun taas keväällä korostuvat äitienpäivään ja valmistujaisiin liittyvät tuotteet. Kuvasto julkaistaan myös digitaalisesti Lukusali 24/7 -palvelussa, mikä lisää sen näkyvyyttä ja tavoittaa asiakkaita eri kanavien kautta.

– Graafinen osaaminen PunaMustassa on huippuluokkaa. Joka kerta aineistojen korjaamisen vähäisyys yllättää, sillä aineistot tulevat tarkistettavaksi jo lähes painovalmiina. Tämä säästää merkittävästi aikaa ja resursseja, kertoo KIPA Kirjakauppojen toimitusjohtaja Sari Laurikko.

Kuvaston ohella PunaMusta tuottaa KIPA Kirjakaupoille laajan valikoiman muitakin markkinointimateriaaleja, kuten julisteita, banneriaineistoja ja lehti-ilmoituspohjia. Materiaalit kuvastosta julisteisiin toimitetaan kauppiaille suoraan painosta, heidän tilaamiensa määrien mukaisesti. Kauppiaat saavat käyttöönsä täyden palvelun markkinointipaketin, jota he voivat hyödyntää myymälänsä markkinointiin omien tarpeidensa mukaan. Joustava lähestymistapa takaa sen, että kukin myymälä voi erottua omalla tavallaan.

Ammattitaitoinen palvelu takaa pitkän yhteistyön

Pitkä, lähes 20-vuotinen yhteistyö PunaMustan kanssa on rakentunut vahvalle ammattitaidolle, luottamukselle ja sujuvalle vuorovaikutukselle. Alkujaan kuvaston painamisesta alkanut yhteistyö on vuosien varrella laajentunut kattamaan myös taittopalvelut sekä laajan valikoiman muita markkinointimateriaaleja. PunaMustan kyky mukautua muuttuvaan markkinaympäristöön on tuonut yhteistyöhön varmuutta ja vakautta, mikä on mahdollistanut pitkäaikaisen kumppanuuden jatkumisen.

– Yhteistyö PunaMustan kanssa on aina ollut helppoa ja luvatuista asioista on pidetty aina kiinni. Lisäksi palvelu on ystävällistä sekä ammattitaitoista ja tekeminen joustavaa. Mahdolliset haasteet, kuten esimerkiksi paperin hinnan nousu tai logistiikkakonttien pula, on aina ratkaistu ammattimaisesti, Laurikko kertoo pitkäaikaisesta yhteistyöstä.

KIPA Kirjakaupoille tuotettavat kattavat markkinointimateriaalit auttavat paikallisia kauppiaita erottumaan omassa liiketoiminnassa monen eri kanavan kautta. Laadukkaiden materiaalien avulla kauppiaat pystyvät keskittymään omaan ydinliiketoimintaansa, joka luo vahvan pohjan kirjakauppojen menestykselle.

Jaa

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Jätä meille yhteystietosi ja kerro, mistä palveluistamme haluaisit kuulla lisää. Asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä arkisin vuorokauden sisällä.

Tilaa uutiskirje

Kerromme sinulle uutiskirjeessämme upeista asiakastoteutuksista ja kuulet vinkkejä, miten hyödyntää palveluitamme. Täytä sähköpostiosoitteesi ja tilaa.

Lue lisää referenssejä

Palvelut