Asiantuntija-artikkelit

Pariisin paralympialaisiin valmistautuva Iida Lounela: Saavutettavuus mahdollistaa itsenäisen suorituksen

Ilmajoelta kotoisin oleva Iida Lounela on ollut aktiivinen urheilija lapsuudestaan lähtien. Intohimo juoksuun ja hyppyihin löytyi jo varhaisessa iässä ja nykyään hän kilpailee molemmissa lajeissa maailman huipulla. ”Osallistuin ensimmäisiin kansainvälisiin nuorten arvokisoihin vuonna 2019 ja siitä pari vuotta myöhemmin olin jo EM-kisoissa. Vuonna 2023 varmistin maapaikan Pariisin paralympialaisiin aikuisten MM-kisoissa”, Iida kertaa nopeasti kehittynyttä kansainvälistä uraansa.

20-vuotias Iida valmistautuukin nyt uransa ensimmäisiin paralympialaisiin, jotka kisataan Pariisissa elo-syyskuussa 2024. ”Toivon, että saan ehjän treenikauden alle ja yllän kisoissa omaan parhaaseen suoritukseen. Ja tottakai haluan ottaa kaiken irti kisatunnelmasta”, Iida kertoo tavoitteistaan.

Opasjuoksijan ja askelmerkkien tärkeys

Näkörajoitteisuus on aina vaikuttanut Iidan urheilu-uraan, joskin lukioikään asti hän treenasi normaalisti näkevien joukossa. Viime EM-kisoissa hänet luokiteltiin heikkonäköisten T12-luokkaan, joka sallii opasjuoksijan käytön. Hänen veljensä, Henrik Lounela, on toiminut Iidan opasjuoksijana vuodesta 2021.

Tulevissa paralympialaisissa Iida kisaa pituushypyssä, jossa tarkat askelmerkit ovat hänelle erityisen tärkeitä: ”Minulla on 27,5 metrin matka ponnistusalueelle, jonka taitan 16 askeleella. Valmentajani laskee askeleet ääneen ja minä myös mielessäni, mikä auttaa suunnistamaan ponnistusalueelle”, Iida selittää. ”Kovemmalla vauhdilla lähestyessäni ponnistusaluetta, tarkat askelmerkit ja niiden laskeminen ovat tosi tärkeitä, sillä ne tuovat tarvittavaa varmuutta suoritukseen.”

Saavutettavuus urheilussa ja digitaalisissa palveluissa

Saavutettavuus on Iidalle laaja käsite, joka ulottuu urheilusta aina digitaalisiin palveluihin. Hän vertaa pituushypyssä käyttämiään askelmerkkejä ja opasjuoksijaa digitaalisten palveluiden saavutettavuuteen: ”On tärkeää luoda käyttäjille mahdollisuudet itsenäiseen toimintaan antamalla tarvittava tuki ja työkalut ilman, että kaikki on kuitenkaan liian valmiiksi pureskeltua.”

Iida korostaa, että saavutettavuus mahdollistaa itsenäisen suorituksen ja on siten keskeinen osa yhdenvertaisuutta.

Saavutettavuus arjessa ja vinkit sen parantamiseen

Valtiotieteitä urheilu-uransa ohella opiskeleva Iida käyttää arjessaan paljon erilaisia digitaalisia palveluita, kuten sosiaalisen median sovelluksia, uutissivustoja ja verkkopankkia. Myös urheiluun liittyvät sivustot ovat hänellä aktiivisessa seurannassa.

Iida arvostaa etenkin niitä palveluita, jotka huomioivat saavutettavuuden: ”On tosi hyvä, jos verkkosivun skaalaus ei mene rikki heti, kun tekstiä suurentaa. Tai kuvissa käytetään vaihtoehtoista tekstiä, joka kertoo mitä kuvassa tapahtuu. Nämä voi tuntua pieniltä asioilta, mutta niistä tulee tosi hyvä mieli”, Iida kertoo.

Iidan mukaan verkkokaupat saattavat olla näkörajoitteiselle henkilölle jopa helpompi paikka tehdä ostoksia kuin vahvasti visuaalisuuteen perustuvat kivijalkamyymälät. Esimerkiksi vaatteiden verkkokaupassa värit ja tuotetiedot pesuohjeineen ovat tekstimuotoisia, mikä on tärkeä asia värisokealle tai heikkonäköiselle asiakkaalle. Verkkokaupassa asiointi tosin edellyttää, että verkkokauppa on muilta toiminnallisuuksiltaan saavutettava. 

Iida tarjoaa vinkkejä, joilla voi parantaa digitaalisten palveluiden ja sisältöjen saavutettavuutta:

Kontrastit: Hyvät kontrastit tekevät teksteistä selkeämpiä ja helpommin hahmotettavia, erityisesti heikkonäköisille.

Skaalautuvuus: Palveluiden tulisi skaalautua niin, ettei sisältö kärsi fonttikoon suurentamisesta.

Käyttäjän valinnat: Ideaalitilanteessa käyttäjät voivat itse säätää verkkosivun tai sovelluksen fonttikokoa ja taustaväriä, mikä lisää käyttömukavuutta.

Ruudunlukuohjelmien tuki: Verkkosivustot tulisi suunnitella yhteensopiviksi ruudunlukuohjelmien kanssa.

Vaihtoehtoiset tekstit: Kuvien ja videoiden vaihtoehtoiset tekstikuvaukset (alt-tekstit) tekevät sisällön saavutettavaksi myös niille, jotka eivät näe kuvaa. Myös Instagram-storieseihin kannattaa lisätä lyhyt tekstipätkä, joka kertoo mitä kuvassa tai videossa tapahtuu.

Kaikille näkyvä -kampanjan tavoitteena edistää saavutettavuutta

Emoyhtiömme PunaMusta Media ja Suomen Paralympiakomitea ovat aloittaneet Kaikille näkyvä -yhteiskampanjan, joka keskittyy saavutettavuuden edistämiseen. Kampanjatempausten avulla halutaan lisätä tietoisuutta ja herättää keskustelua saavutettavuuden tärkeydestä.

Oli kunnia saada Iida Lounela vieraaksemme ensimmäiseen kampanjatempaukseen, jossa seurasimme Huuhkajien kotipeliä kuvailutulkkauksen avulla. Lue lisää tästä tempauksesta sekä katso video, jossa markkinoinnin ammattilaiset kertovat kokemuksestaan seurata jalkapallo-ottelua silmät peitettyinä.

Koko yritysperheemme puolesta toivotamme Iidalle mitä parhainta kisaonnea ja upeaa kokemusta Pariisin paralympialaisista!

Artikkelin kuva: Toivo Laiho

Jaa

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Jätä meille yhteystietosi ja kerro, mistä palveluistamme haluaisit kuulla lisää. Asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä arkisin vuorokauden sisällä.

Tilaa uutiskirje

Kerromme sinulle uutiskirjeessämme upeista asiakastoteutuksista ja kuulet vinkkejä, miten hyödyntää palveluitamme. Täytä sähköpostiosoitteesi ja tilaa.

Lue lisää asiantuntija-artikkeleita

Palvelut